Tulen ja unen maisemia: Kolmas kirjoitus
Kauneuden harjoitukset alkoivat keskiviikkona 18.11. kello 14. Ensimmäiset harjoitukset ovat minulle vaikein asia teatterissa. Ne ovat vaikeat jos näyttelijät ovat tuntemattomia ja vaikeat jos he ovat tuttuja. Kaikkein vaikeinta on jos eivät ole vain tuttuja vaan kenties jopa kavereita.
Mikä siinä on niin vaikeaa? Yhdellä sanalla: esiintyminen. Ohjaajan työ on aina ensisijaisesti esiintymistä näyttelijöille. Ohjaajan rooli on kirjaimellisesti rooli johon liittyy odotuksia. Ohjaajan pitäisi olla proggiksen taiteellinen ja henkinen johtaja. Johtajan tehtävä on saada muut uskomaan sanomisiinsa ja siihen mitä ollaan tekemässä. Johtajan uskottavuus taas asia jota ns. alaiset puntaroivat koko ajan. Pienetkin asiat vaikuttavat, varsinkin teatterissa: mitä puhuu, miten ja kenelle, miten käyttää kehoaan. Usein jo ohjaajan kehonkieli näyttää jos hän ei ole juttunsa takana.
Minä en ole missään nimessä mikään luontainen esiintyjä. Ihmisten eteen meneminen melkein missä tahansa tilanteessa hävettää ja hirvittää. Kauneudessa hirvitystä lisää se, että esitystä lähdetään työstämään ilman tekstiä. Vaatimus ohjaajan uskottavuudelle kasvaa kun ei ole tekstiä mihin nojata. Illuusio tekemisen tärkeydestä ja mielekkyydestä pitää luoda muilla keinoilla. Minun pitäisi ainakin näyttää siltä että tiedän mitä olemme tekemässä.
Pahinta on kuitenkin se että näyttelijät ovat kavereita. Ohjaajan ja näyttelijöiden välinen suhde on parhaissakin oloissa keinotekoinen, mutta kun kaikki ovat keskenään kavereita, asetelma kärjistyy. Yksi kavereista vain rupeaa ohjaajaksi ja toiset näyttelijöiksi. Koko tilanne on pohjimmiltaan täysin naurettava.
Toisaalta tämän pohjimmaisen naurettavuuden voi kääntää voimavaraksi.
Jääkiekkovalmentaja Jukka Jalonen on sanonut että valmentaa voi millä tavalla tahansa kunhan on oma itsensä. Sama lause pätee myös teatterin ohjaamiseen. Jos ajatus ohjaajan esittämisestä tuntuu naurettavalta, ehkä ei kannata esittää harmaat irvessä ohjaajaa. Ehkä kannattaakin lähteä liikkeelle siitä että olemme kaikki kavereita.
Näin myös tapahtui ensimmäisen harjoitusviikon kolmen harjoituksen aikana. Minä, joka yleensä inhoan sitä että harjoitukset alkavat kahvinjuonnilla enkä haluaisi myöntää näyttelijöille kuin aivan lyhyitä taukoja, olen aloittanut harjoitukset kahvinjuonnilla ja pitänyt pitkiäkin taukoja. Välillä on toki myös tehty jotakin: kevyitä kontaktiharjoituksia, pieniä hölmöilyimproja, lyhyitä itsenäisiä tehtäviä jotka päättyivät vapaamuotoisiin esityksiin. Yhdessä harjoituksessa näyttelijät pukeutuivat toistensa vaatteisiin ja esittivät toisiaan. Tutustuivat itseensä ja toisiinsa uudesta näkökulmasta.
Parasta ensimmäisissä harjoituksissa onkin se kun ne ovat takana. Kun produktion ensimmäisten harjoitusten ensimmäiset viisi minuuttia ovat ohi, ollaan jo voiton puolella. Voi vain nojautua taaksepäin ja juoda vaikka kupin kahvia.
Kohti tulta ja unta. Kohti Kauneutta.
Porissa 22.11.2020
Kaarlo Kankaanpää