Tulen ja unen maisemia:Kuudes kirjoitus
Kun joskus kerron ihmisille että ohjaan työkseni teatteria, monen ensireaktio on ”kuulostaa jännältä”. No, onhan se jännää varsinkin silloin kun ensi-ilta lähestyy ja esitys on valmistumassa. Mutta työssä on myös toinen puoli joka ei välttämättä ole niin jännittävä.
Edellisessä postauksessa kerroin kuinka jouduin lopettamaan tuottamisen hetkeksi ja ryhtymään taas taiteilijaksi. Suomeksi tämä tarkoitti sulkeutumista Contakti-teatterin tiloihin lähes viideksi tunniksi miettimään mitä esitystä olen tekemässä ja millä tavalla. Enimmäkseen istuin katsomossa ja tuijotin näyttämöä. Tuijotin, mietin ja kirjoitin niin kauan että ideoita alkoi tulemaan.
Tämä on normaali työtapani kun työstän ohjausta. Työskentelen tietysti myös kotona mutta kaikkein mieluiten teatterilla, tilassa johon esitys on tarkoitus valmistaa. Näyttämö on minulle kuin muusikon soitin tai kirjailijan paperi. Se täytyy saada soimaan, se pitää saada puhumaan. Kuulostaako hullulta? Mies istuu tyhjässä tilassa kunnes alkaa kuulemaan ääniä ja näkemään näkyjä.
Hullua tai ei, nyt minulla on ainakin joitakin ideoita. On alustava luonnos näyttämökuvaksi ja kokonaisdramaturgiaksi. On tarinoiden runkoja, jotka odottavat kirjoittamistaan kohtauksiksi. On jonkinlainen visio esityksen musiikista ja sen toteutuksesta. On myös selkeämpi näkemys siitä mitä oikeastaan haluan tällä esityksellä sanoa.
Paljon on tietysti vielä ratkaisematta, ideoita täytyy testata. Ideoiden keksiminen on vasta puolet ratkaisusta, seuraavaksi pitäisi selvittää miten ne toteutetaan.
Näyttelijöiden kanssa tämä on melko helppoa, sen kuin pyydän heitä näyttelemään. Lavastuksen, tarpeiston, vaatteiden yms. kanssa tarvitaan kuitenkin myös käytännön osaamista jota minulla on rajallisesti. Jokainen joka tuntee minua yhtään tietää etten ole käytännön ihminen. Edustan ihmistyyppiä joka ei saa naulaa seinään lyömättä vasaralla sormeensa.
Huonon käytännön osaamiseni takia saatan myös pyytää ihmisiltä asioita jotka eivät ole mahdollisia. Minä esimerkiksi oikeasti luulin että seitsensakaraisen tähden (mahdollinen rekvisiitta) voi taitella paperista parissa minuutissa ihan tuosta vain. Tänään opin ettei voi, ei todellakaan. Anna Rosaliina taitteli yllä olevan teoksen mutta ei se ihan parissa minuutissa käynyt häneltäkään. Itse saisin tuollaisen ehkä tehtyä jos istuisin viisi vuotta vankilassa enkä tekisi siellä mitään muuta.
Huomenna jatketaan seikkailua ja kokeillaan musiikkia. Siitä sentään ymmärrän jotakin vaikken muusikko olekaan. Ainakin omasta mielestäni siis…
Kohti tulta ja unta. Kohti Kauneutta.
Porissa 15.12.2020
Kaarlo Kankaanpää