Tulen ja unen maisemia: Kymmenes kirjoitus
Kaksi viikkoa on taas kulunut ja pakka on yhä levällään. En ole vieläkään ratkaissut lopullisesti esityksen näyttämökuvaa, joskin minulla alkaa olla aavistus siitä millainen se voisi olla eikä esityksen valosuunnittelua ole vielä edes aloitettu. Niin ikään esityksessä käytettäviksi tarkoitetut musiikit ovat edelleen äänittämättä ja epäselvää on myös se, mitä musiikkia käytetään esityksen missäkin kohdassa ja kuinka paljon. Esitys on siis tiiviisti ilmaistuna pahasti keskeneräinen.
Olen kuitenkin päättänyt olla murehtimatta ja luottaa siihen että asiat ratkeavat aikanaan. Tämä on minulle hyvin epätyypillistä ajattelua. Yleensä haluan suunnitella kaiken etukäteen huolella ja tietää hyvissä ajoin mitä kohti olen menossa. Tämä koskee niin taiteellista työtä kuin arkielämääkin. Monet ihmiset ovat haukkuneet minua kontrollifriikiksi ja täysin aiheesta. Siedän todella huonosti keskeneräisyyttä ja kaikenlaista selkeyden puutetta.
Kauneuden kohdalla epätyypilliseen ajatteluuni on vaikuttanut kaksi asiaa.
Ensinnäkin itse esitys ja sen syntyprosessi. Kuten tämän päiväkirjan aiemmista luvuistakin käy ilmi, Kauneutta on rakennettu todella hitaasti, enemmän asioiden pelkän tapahtumisen kuin aktiivisen ja päämäärätietoisen tekemisen logiikalla. Tämä on ollut ja on yhä varsinkin näyttelijöille turhauttavaa, mutta se on yhtä kaikki johtanut myös tuloksiin. Näin ollen myös nyt tuntuu luontevalta ennemmin odottaa kuin yrittää tehdä mitään ratkaisuja väkisin.
Toiseksi, vallitsevaa koronatilannetta ei voi täysin sulkea pois. Päivittäisten koronauutisten ja alati vaihtuvien rajoitusten ja suositusten ristipaineessa olen joutunut pohtimaan voimmeko ylipäätään edes pitää esitystä alkuperäisenä ajankohtana ja jos pidämme, millaisilla reunaehdoilla se tapahtuu. Elämme aikaa jossa moniin arkielämässä tapahtuviin asioihin ei voi itse vaikuttaa. Sellainen tuo kontrollifriikillekin uutta perspektiiviä. Pikkuasioista stressaaminen ei yksinkertaisesti kannata.
Tämä kaikki ei nyt tietenkään tarkoita että toisin esityksen yleisön eteen jotenkin keskeneräisenä ja hiukan sinne päin tehtynä ja yrittäisin tässä jo etukäteen selitellä miksi näin tapahtui.
Yritän vain sanoa etten pode minkäänlaista paniikkia. Sellainen veisi vain voimat eikä hyödyttäisi mitään. Maailmassa on isompiakin asioita kuin yksi teatteriesitys ja se tulee kyllä valmistumaan omalla painollaan.
Huomenna on tiukka päivä, varsinainen maanantai. Esityksestä pidetään toinen läpimeno jonka jälkeen näyttelijät lähtevät äänittämään esityksen musiikkeja. Ensi-iltaan on kuusitoista päivää, hiukan päälle kaksi viikkoa. Voitaneen siis sanoa että Kauneuden loppukiri on alkamassa.
Nähtäväksi jää ehdinkö kirjoittaa tähän päiväkirjaan ennen ensi-iltaa. Aika ja energia tulevat varmasti olemaan kortilla. Toisaalta, juuri tämä vaihe on teatterin tekemisessä jännittävin ja mielenkiintoisin. Yritän siis muistaa lukijoita vielä ainakin yhdellä postauksella.
Kirjoituksen lopuksi toivotan myös mukavaa viikkoa kaikille tuleville katsojille. Pysykää terveinä. Ei tämä voi kestää loputtomiin.
Kohti tulta ja unta, kohti Kauneutta.
Porissa 24.1.2021
Kaarlo Kankaanpää